torstai 31. maaliskuuta 2016

Nimi

Kutsumanimi neidillä tulee olemaan Nova. Ainakin tarkoitus olisi... ikinä ei tiedä mitä me vielä keksitään, mutta nimi on pyörinyt jo monta kuukautta mielessä ja kaikki perheenjäsenet ovat omaksuneet nimen jo koiralle.


Miten nimeen päädyttiin?
Alussa luin paljon nettisivuja tyttövauvojen nimistä, tein nimitestejä ja luin koiranimikirjoja. Kriteerinä oli helppo, mielellään lyhyt ja ytimekäs, ääntämistapoja ei saisi olla liikaa jotta nimi olisi helppo oppia. Tähän liittyi tietenkin, etten halunnut mitään sellaista, jossa olisi paljon samoja vokaaleja. Mielessä oli, että nimi voisi olla islantilainen (islanninlammaskoira), mutta loppujenlopuksi islantilaiset nimet ovat todella erikoisia ja vaikeita ääntää. Tytön virallinen nimihän on islantia joten se puoli on jo siltä osilta.


Nova
Mulla on ollut kymmeniä pehmolelukoiria pienenä, koska meillä ei oikeaa koiraa ollut, keksin niille kaikille nimet ja lemppareita hoidin päivittäin. Pienenä mun lempikoirat oli Kamu, Nova ja Kultsi. Musta tuntuu, että tuo Nova on jäänyt sieltä jotenkin päälle. Samoin ennen kuin Loop-kanava tuli radioon, meillä kuunneltiin Radio Novaa, sitä kuunneltiin aina ja siitäkin varmaan painunut kaikille takaraivoon.


Supernova tarkoittaa harvinaista tähdenräjähdystä ja on symbolina meille uuden alkuna, ja kun Nova tulee olemaan meidän ensimmäinen koiramme, tämäkin tarkoitus on takana. Supernova sattuu olemaan myös pikkuveljeni lempilimsa...

kuva supernovaan.

Nova on helppo lausua, ja vaikka nimi yleistyy kokoajan, se ei ole läheskään niin yleinen kuin perinteiset Bellat ja Mustit. Minua houkutteli alussa nimenomaan Bella ja Isla, mutta kumpikin on erittäin suosittu enkä halua sitä, että jokaisen koira on samanniminen kuin meidän.


Pennun tuloon on tänään 17 päivää! Novan nimilaatta tuli tänään postissa, ja eilen saatiin viimeiset tavarat zooplussalta... Enää olis kämpän siivoaminen pentuystävälliseksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vastaan vanhoihinkin postauksiin mahdollisimman nopeasti!