tiistai 19. joulukuuta 2017

Kuulumisia

Moi! Ajattelin tulla päivittämään meidän kuulumisia, vaikka mitään ihmeitä ei olekaan juuri tapahtunut.

Joulukuun alussa lähdettiin Koiramessuille Helsinkiin yhdeksi päiväksi turisteiksi. Löydettiin paljon mielenkiintoista katseltavaa ja mukaan lähti kiitettävä määrä nameja ja ruokaa Novalle. Myös islanninlammaskoirat olivat rotutorilla, joten toki sielläkin piti käydä kurkkimassa kehän seuraamisen lisäksi. Kameraa en mukaan lähtenyt raahaamaan vaan se sai jatkaa kaapin perällä lojumista.

Nova ei ole nyt hirveästi nähnyt koirakavereita eikä olla puistoihinkaan eksytty pitkiin aikoihin. Oon syksyllä alkanut taas panostaa temppukoulutukseen ja esimerkiksi seuraamisen edistymiseen oon todella ylpeä. Novasta huomaa, että se on alkanut keskittymään entistä enemmän aivojen käyttöön. Ennen sen ajatus ja kiinnostus meni lähinnä korvien ja nenän perässä.

Joululoma meillä alkaa vasta perjantaina ja koulusta tuputetaan asiaa toisensa perään loppuun asti. Yritän loman alettua saada raahattua kamerankin pihalle, jos vaikka bloginkin puolelle kuvia eksyisi.

Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille!