tiistai 7. elokuuta 2018

Kuulumisia

Pitkästä aikaa!

Kesäloma alkaa olla lopuillaan ja tajusin, etten ole edes blogia ehtinyt koko kesänä ajattelemaan....
Kesäkuun vietin töitä tehdessä, eikä Novan kanssa tullut tehtyä paljon mitään erikoista. Novalta löydettiin myös sairaus, joka on luultavasti ollut meitä vaivaamassa jo pidemmän aikaa. Tuomioksi tuli krooninen haimatulehdus, verikokeiden perusteella. Novalle määrättiin uusi ruoka ja erilaisia lääkkeitä. Yritän kirjoittaa tästä sairaudesta kunnon postauksen hieman myöhemmin, mutta kerron nyt lyhyesti. Sairaus ilmeni kesäkuussa ja heinäkuussa kävimme kontrollissa, jossa verikokeiden mukaan olimme päässeet pahimmasta yli ja arvot olivat jo normaaleiden rajoissa. Jatkamme edelleen kuitenkin täysin rasvatonta ruokavaliota ja eläinlääkärin määräämää nappulaa, joten Novan ruokavalio koostuu edelleen haimaentsyymistä(?), nappulasta ja vedestä. Laitan lääkkeet ja ruoat tarkemmin toiseen postaukseen.

Nyt meillä on mennyt ihan hyvin, Nova on ollut hoidossa jonkin verran palvelijoiden ollessa reissussa, mutta ollaan oltu myös reippaasti vaan kotona ja mökillä rentoutumassa. Elokuun aikana käydään vielä ell kontrollissa ja toivotaan, että kaikki on hyvin.

Olen ottanut itseäni instagramin suhteen niskasta kiinni ja Novan kuulumisia näkeekin aktiivisesti instan puolella, nimellä novatheicie. Instagramin löydät myös tämän blogin sivupalkista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vastaan vanhoihinkin postauksiin mahdollisimman nopeasti!