sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Kynsien leikkaaminen eläinkaupassa

Moi! Meillä kokeiltiin vähän jotain uutta, kun viime viikolla vietiin Nova MustijaMirri:lle kynsien leikkaamiseen. Kokemus oli niin hyvä, että sitä on pakko suositella muillekin!

Nova ei tykkää kynsien leikkuusta, mutta se on meiltä yleinsä hoitunut niin että yksi pitää koiraa jalkojen päällä ja toinen leikkaa. Meille kuitenkin sattui noin kuukausi sitten isompi suoneen leikkaus ja Nova alkoi pelätä saksia entistä enemmän.

Olin aluksi aika skeptinen siitä, että joku saisi Novan kynnet leikattua keskellä myymälää. Kynnet siis leikataan trimmauspöydällä, keskellä hihnoja ja valjaita. Parin metrin päässä on leluosasto missä ihmiset vinguttavat jos ja minkälaista lelua. Kouvolan Mustissa ja Mirrissä kynsienleikkaajan toimi meille ennestään tuttu myyjä. Hän piti Novan hyvin ottein ja aloitti kynsien leikkauksen ilman ongelmia. Hieman Novaa näytti koko homma stressaavan, mutta kynnet leikattiin todella nopeasti ja Nova saatiin pöydältä alas alle kymmenessä minuutissa!

Kotona koko tähän operaatioon meillä olisi mennyt varmasti melkein tunti ja järkky määrä nameja, joten palvelusta maksaa mielellään 12e. Vahva suositus niille, kenen koira ei tästä operaatiosta pidä.

Käymme luultavasti ainakin vielä pari kertaa onnistuneen kokemuksen hakemassa, ennen kuin aloitetaan taas kotona leikkaaminen.


PSST! Novan instagram on taas hieeman aktiivisempi, käy kurkkaamassa! @novatheicie

- postaus ei ole sponsoroitu -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vastaan vanhoihinkin postauksiin mahdollisimman nopeasti!